Solixin tarina 2007-2016

STN:stä Solixi


STN Matkaoppaita on tehty vuodesta 1961, vuonna 1994 Jyri Jaakkola nimitettiin toimitusjohtajaksi. Matkaoppaita tehtiin usealla kielellä Suomesta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta Jyrin suunnittelemalla tietokanta/sivuntaitto-järjestelmällä. Internetsivusto kasvoi maailmanlaajuiseksi vuonna 2000.

STN toiminta loppui vuonna 2016 ja yhtiö vaihtoi nimeksi Solixi Oy.
STN rahoitti vuosina 2007-2016 Solixin ideoinnin, kehitystyön, patentoinnin sekä prototyypit.

Darius Duoba teki STN ja BTG-Matkaoppaita Vilnassa Liettuassa 1994-2016 sekä piirsi satoja 3D-piirustuksia Jyrin kanssa.

Solixi piirrettiin lukuisia kertoja uudestaan. Askel kerrallaan löydettiin toimivat ja yhteensopivat ratkaisut.

2017 tehtiin webbilaskuri jolla syntyvät kannattavuuslaskelmat

Aurinkokeskittimen synty


Jyri tarvitsi uuden vesivaraajan, vuosi oli 2011. Siihen saisi myös aurinkokeräimen.

Minne aurinkokeräimen laittaisi? Minkälaisen keräimen? Valitettavasti kattoni oli väärään suuntaan ja varjoinen, vaikka katon harjalla aurinko paistaa.
En voinut kääntää kattoa etelään enkä nostaa sitä ylemmäs. Piti keksiä keräimelle teline. Sitä ei kaupasta saanut.  Pian mukaan tulivat STN:n resurssit sekä energia- ja ilmastoasiantuntijoita netin keskustelufoorumeilta. Kaikenhuipun Rauli kiipeili sukulaistensa katoilla mittaamassa auringon säteilyä ja rataa. Naapuri suunnitteli Solixin logon ja auttoi rakentamaan auton katolle ensimmäisen prototyypin skeittilaudasta ja WC:n peilikaapista. Lopulta Jyri keksi ratkaisun, jota kannatti kokeilla. Keräin tarvitsi telineen lisäksi myös säteilyä keskittävät peilit, heliostaatit. Ne tehtiin protopajassa Elmer Tech toimesta.


Vuonna 2013 saimme Solixi aurinkokeskittimen katolle ja vesivaraajasta tehtiin samalla osa testilaitteistoa. Mitattiin lämpötiloja ja energian tuottoa, kokeiltiin pumppuja ja muita laitteita.

Solixi kontrollerin kehitys


Aurinkokeskittimen prototyypin kontrolleri vuonna 2013 oli aikamoinen viritys. Onneksi se ja aurinkokeskittimen proto toimivat lähes vuoden.
Kontrolleri piti tuotteistaa sarjavalmistukseen. Samalla toimintoja laajennettiin ohjaamaan myös Solixi vesivaraajan pumppuja sekä muita liitettyjä laitteita.
Solixista tuli energiajärjestelmä. Kehitystyö painottui vuosina 2014-2017 kontrollerin suunnitteluun, jonka rahoittamiseksi nostettiin pankin ja Tekesin myöntämä laina. Elektroniikan teki Microteam Oy.

Prototyyppi 2013


toimi mainiosti maaliskuusta marraskuuhun 2013.
Aurinkokeskitin sai patentin Suomessa 29.11.2013, jonka siivittämänä alihankintasopimukset ja tuotekehitys saivat uutta potkua. Varsinkin kun proto tuotti paljon lämpöä aamusta iltaan, myös talvella.

Solixi vesivaraajan synty


Prototyypin tuottama lämpö ei mahtunut perinteiseen vesivaraajaan. Jo yhden aurinkoisen päivän tuotto on usein liikaa. Aurinkokeskitin kääntää peilejä pois heijastusasennosta kun varaaja uhkaa kiehua, mutta energiaa menetetään.

Tarvittiin isompi vesivaraaja, jota älykäs kontrolleri ohjaa. Ideointi johti 15.11.2013 Solixi vesivaraajan patenttihakemukseen.
Se ratkaisi energian varastointiongelman, mutta lisäsi töitä suunnittelussa ja tuotteistuksessa.

Messuja, verkostoitumista, seminaareja


Jo vuonna 2013 selvisi että Solixi parantaa myös muiden laitteiden hyötysuhteita ja laskee niiden käyttökuluja. Se kannattaa lähes kaikissa rakennuksissa ja kaikkialla. Kiinnostus kasvoi ja ostajia ilmestyi, mutta myyntiä ei voitu aloittaa koska tuotteistus oli kesken.

Vuonna 2014 Jyri alkoi suunnitella STN-aikojen tapaan uusia ohjelmistoja. Yli 30 vuotta kestänyt ura matkailumarkkinoinnin ohjelmistojen parissa oli vaihtunut Solixi-talotekniikkaan.